Kauniit naiset 50-luvun amerikkalaisissa julisteissa – suloiset, seksikkäät ja söpöt – näitä kuvia käyttää The Balm Cosmetics tuotteissaan. Nyt on jo muutaman kauden ollut trendinä retrokosmetiikka, joten ei mikään ihme, että The Balm tuotteet ovat menneet kaupaksi myrskyn lailla. Mitä merkillä on tarjota?
The Balm on yksi nuorimmista amerikkalaisista tuotemerkeistä. USA:ssa se on toiminut noin 10 vuotta. Yrityksen on perustanut Marissa Shipman, joka päätti alunperin tehdä tuotteet jotka ovat täydellisiä hänen iholleen. Hän luki usean ohjekirjan kosmetiikan tekemisestä ja muutti keittiöstään laboratorion, jossa hän loi ensimmäisen klassisen balsaminsa, ”The balmin”. (siitä hän sai myös nimen tuotemerkilleen). Muutaman onnistuneen kokeilun jälkeen Shipman palkkasi ammattilaisen, suunnitteli pakkauksen ja aloitti The Balm tuotteen valmistuksen.
Ikonista retrokosmetiikka The Balmilta
The Balmin kosmetiikat ovat onnistuneesti näyttäneet tietä samanlaisille tuotteille , ja kiitos tästä kuuluu todella hyville ja laadukkaille tuotteille sekä tyylikkäille 50-luvun hengen pakkauksille. Kuvina on kauniita pin-up tyttöjä tai teinikirjojen retropiirustuksia tältä aikakaudelta.
The Balm Cosmeticsin 50-luvun retrotyyli ei ole ainut kiehtova seikka pakkauksessa. Tuote käyttää myös alkuperäisiä nimiä, jotka peilaavat The Balmin persoonallisuuteen. Tuotteen salaisuus on ottaa käyttöön trendi vuosikymmenten takaa. The Balm on sekoitus seksikkyyttä, romantiikkaa, arveluttavuutta ja uhmaa. Tässä muutama esimerkki:
- „Read my lips”,
- „Down boy”,
- „Prom Queen”.
The Balmin kosmetiikkatuotteet ovat yllättävän suosittuja. Suurin hitti merkiltä on Mary Lou Manizer, toisin sanoen ikoninen korostaja. Heti seuraavana tulee kolmen värin korostuspaletti, The Manizer Sisters. Suuressa suosiossa ovat myös luomivärit ja poskipunat (mm. Hot Mama, Cabana Boy, Frat Boy), läpinäkyvä puuteri Sexi Mama sekä luomiväripaletti Nude Tude.